Lukukausimaksut jälleen pinnalla
HS 31.3. sivulla C10 Etlan ja IEA:n tutkijat Sami Napari ja Oskari Juurikkala puolustavat lukukausimaksuja suomalaisille opiskelijoille. Perustelut ovat kieltämättä lukemisen arvoisia.
Kahden vuosikymmenen ajan olemme odottaneet, että yliopiston opiskelijamäärien jatkuva paisuttaminen pysähtyisi. Ikäluokat ovat pienentyneet, järjestöt ovat pitäneet mediassa äläkkää mm. insinöörien koulutusmääristä, silti kupla on saanut kasvaa hallitsemattomaksi ja sen hedelmiä korjataan nyt työttömyystilastoissa.
Lukukausimaksut kuulostavat ehdotuksena kornilta, mutta tässä maailmanajassa mitään muutosta ei tunnu tapahtuvan ilman rahan vipuvoimaa. Jos nuoria halutaan ohjata ammattikoulutukseen ja töihin, ainoa keino on pitää se ilmaisena ja muuttaa yliopistot maksullisiksi.
Monitaitoinstituutin monivärinen mainos sanomalehdessä ei siihen verrattuna saa aikaan yhtään mitään.
Lukukausimaksut ovat tietysti tulenarka aihe, kuten mm. Kari Raivio on moneen kertaan todennut. Myyttien tasolla niiden katsotaan vievän köyhiltä opiskelumahdollisuudet ja suosivan varakkaita. Mikäli nälkärajoilta tulleen mielipide sallitaan, kuvitelmat oikaistakoon kahdesta eri suunnasta:
1: Opintolaina- ja stipendijärjestelmä kompensoi varallisuuseroja. Kuten kirjoituksessa todetaan, lukukausimaksut ovat tarvittaessa porrastettavissa vanhempien varallisuuden mukaan. Nykyisessä tasapäämenettelyssä nollavarallinen ja kultalusikkalapsi ovat samalla viivalla, eikä epätasa-arvoisuus tässä suhteessa ole missään vaiheessa kiinnostanut ketään.
2: Todellista köyhien auttamista olisi kannustaminen lyhyisiin opiskeluaikoihin ja oikeasti työllistävään työhön, ei pakonomaiseen ylikouluttamiseen.
Puhutaan elinikäisestä oppimisesta. Yliopisto nykyisellään ei tarjoa kuin elinikäistä pettymistä.
Uudistuksen myötä lainan ottaminen ja omaan koulutukseen satsaaminen muuttuu pitkällä tähtäimellä jälleen kannattavaksi. Nyt meillä on ylenpalttinen massa suu auki odottavia linnunpoikia, joilla ei ole mitään eväitä eikä kiinnostusta lentää, mutta emo valtion toivotaan pudottavan tuen rippusia tyhjiin kitusiin ja mielellään vähän isompina paloina kuin aikaisemmin.
Tutkijoita lainatakseni “…maksuttoman koulutuksen puolustaminen tasa-arvonäkökohdilla on ylipäätään kyseenalaista. Maksuttomuudesta huolimatta korkeakouluopiskelijat tulevat edelleen varakkaista perheistä. Kun nyt heidän opiskeluaan tuetaan yhteisistä verovaroista, korkeakoulujen maksuttomuus onkin keskimäärin tulonsiirtoa köyhiltä rikkaille.”
Tulivat verovarat sitten miltä kansanosalta tahansa, järjestelmä on äärimmäisen tehoton. Mitä arvoa tyhjän päälle tipauttava tusinatutkinto tuottaa yksilölle ja yhteiskunnalle?
Mistä päästäänkin kolmanteen näkökulmaan. Tietenkin maksullinen yliopisto on iso kynnys myös henkilökunnalle. Ei enää juosten kustuja luentoja ja toisella kädellä kokoon kursittuja tutkintoja – maksavilla opiskelijoilla on oikeus laadukkaampaan opetukseen kuin nykyisessä mallissa, jossa koko yliopistoväki (opiskelijat, henkilökunta, hallinto) kiikkuu samassa huterassa veneessä.
Pienemmät opetusryhmät, mahdollisuus keskusteluun ja parempaan ohjaukseen ovat houkuttavia lisäporkkanoita. Siihen nähden opetuksellisen haasteen ottaa mielellään vastaan.
Mikäli siis toteutuvien lukukausimaksujen ihme joskus tässä maassa nähdään.
maaliskuu 31, 2007 at 10:55 ip
Keskustelin vastikään Firenzessä asuvan ystäväni kanssa. Hänellä on kaksi lasta, jotka molemmat opiskelevat Firenzen yliopistossa. Italiassa yliopisto on maksullinen; ei se mitenkään brittihenkisen mielettömästi maksa, mutta maksaa kuitenkin. Maksullisuus ei vähennä nuorten halua yliopistoihin. Se ei myöskään pienennä opiskelijaryhmiä eikä tee opetuksesta tasokasta, sillä opiskelijoita on aivan liikaa opettajien määrään nähden. (Lisäksi opintotukijärjestelmääkään ei ole, mutta se taas on eri tarina, joka johtaa siihen, että italialaiset nuoret muuttavat kotoa kolmikymppisinä.)
huhtikuu 2, 2007 at 11:29 ap
Lukukausimaksujen lopullisesta tasosta todennäköisesti käytäisiin melkoiset kansalliset arpajaiset. Korkeilla maksuilla toteutuu ainakin osa em. tutkijoiden listaamista tavoitteista, mutta ehdotus ei tule menemään läpi. Pienet maksut katsotaan yhteiskunnallisesti oikeudenmukaisemmiksi. Käytännössä ne taas eivät “tuota” muuta kuin lisää byrokratiaa.
toukokuu 24, 2007 at 1:58 ip
Kannatan lukukausimaksuja ja vaadin samaan syssyyn tenttimaksuja. Oma ennätys on seitsemän kertaa samassa tentissä. Jos siitä lystistä olisi maksanut edes vitosen per kerta, olisi se taatusti kannustanut lukemaan vähän enemmän tai perumaan tentin ajoissa.
huhtikuu 27, 2008 at 7:39 ap
Eikö yksinkertaisempaa olisi rajoittaa vain sisäänpääsijöiden määrää? Jos kerta porukkaa on liikaa, niin vaikka puolet pois aloituspaikoista ja ryhmäkootkin supistuu. Ai niin… mutta sitten jäädään jälkeen tulostavoitteista.
Vaikka minulla ei ole aavistustakaan opiskelijana, kuinka maksaisin opiskeluni, niin maksuissa olisi silti järkeä. Ehkä opintoihinkin saisi muutakin kuin massaluentoja, ehkä saisin mielikuvan tunnelin päässä näkyvästä _päämäärästä_, jopa työstä ja ehkä opintojakin lopulta arvostettaisiin niin paljon, että uskaltaisin jopa ottaa tolkuttomasti lainaa. Tällä hetkellä tuntuu, että voisin opiskella kaiken yksin istumassa opiskelijakirjastossa. Opetus on lähinnä siristelyä takarivissä ja vähäisten ystävyyssuhteiden ylläpitoa. Motivaatiohan siinä katoaa ja niinpä olenkin taas töissä. Näin ne opiskelut venyvät..