Lukutaidon kirkastavalla lähteellä

Paluu syyslaitumille lähestyy, on aika korjata sato ja herättää henkiin jo kertaalleen pystyynkuollut vastaanotto.

Media ja viestintä ovat kestopuheenaiheita niin blogeissa kuin perinteisemmissä tuuteissa. Aihe on läheinen myös henkilökohtaisesti. Minkä peruskoulussa niittää, sitä yliopistossa kylvää.

HS:n toimittaja Marjukka Liiten kaipasi kolumnissaan kouluihin lisää kieliopin opetusta ja turhista haihatuksista kuten mediakasvatuksesta luopumista. Ilahduin rohkeasta avauksesta: osuipa asian ytimeen. Saman tien muuan äidinkielen lehtori kävi vastahyökkäykseen perustelunaan se, että opetussuunnitelma käskee, ja medialukutaidosta on tullut yleissivistykseen kuuluva kansalaistaito.

Kuten toimittaja Liiten, olen hyvin kiitollinen siitä, että vanha kyläkoulumme panosti suomen kieliopin opetukseen jo ala-asteen viidenneltä luokalta lähtien. (Tarkalleen ottaen 4. luokan opettajamme oli niin valveutunut, että hän preppasi meitä jo etukäteen vastaanottamaan tämän haasteen.) Tapaluokat eli modukset, nominit sijamuotoineen, erisnimet eli proprit ja lauseenjäsennys eivät etukäteen kyllästymisensä valinnutta tietenkään inspiroi, ja senkin vuoksi kieliopin opetuksen kanssa tulisi olla ajoissa liikkeellä.

Kieliopilla ei sen vanhahtaneesta imagosta huolimatta tarkoiteta itsetarkoituksellista pilkunnaintia. Tämä käsitys on suunnilleen yhtä oikeellinen kuin se, että kasvissyöjät syövät vain porkkanoita.

Peruskäsitteiden ja rakenteiden ymmärtämisestä oli sittemmin korvaamaton apu vieraiden kielten opiskelussa, ei ehkä niinkään vaivattoman ruotsin ja sille läheisen saksan osalta, mutta romaanisissa kielissä suo olisi ilman kieliopin peruskiveä ollut huomattavasti syvempi. Täsmällistä kieltä vaaliva ja tyylivirheiden karsimiseen kannustava opettaja oli myös yläasteella ja lukiossa kultaakin kalliimpi olemassa.

Sen huomaa joko ylioppilaskirjoituksissa tai viimeistään yliopistossa, jossa taito tuottaa sujuvaa suomen- ja englanninkielistä tekstiä on puhevalmiuksien ohella arvokkainta mitä opiskelijalla voi olla. Yhä edelleen päiväni pelastuu pelkästään lukemalla hyvin laadittua raporttia tai opinnäytettä, jonka tekijä nauttii sekä ajattelusta että kirjoittamisesta.

En tiedä mitä äidinkielen lehtorit ylipäätään ajattelevat siitä kauhistuttavasta tosiasiasta, että meillä on valtakunnassamme miljoonia aikuisia 25-30 ikävuodesta ylöspäin ilman minkäänlaista peruskasvatusta median tulkitsemiseen. Kenties yritys-erehdysmenetelmää soveltaen tämä kansanosa selviytyy jokapäiväisestä arjestaan sanomalehtien, television, radion ja internetin pyörityksessä, samaan aikaan kun nuorempi sukupolvi soveltaa koulussa oppimaansa ammentamalla tärkeimmät uutissisällöt 7 Päivää -lehdestä ja lataamalla itse tuotettua videomateriaalia nettiin kiusatakseen opettajaa.

Myös kuluva kesä on antanut ruhtinaallisesti aineksia medialukutaidon opettamiseen. Eräänlaisena antikliimaksisena casena toimii radio- ja televisiotoimittajien suhtautuminen kesän säähän, mihin myös HS:n taloustoimittaja Jarmo Aaltonen on päivän kolumnissaan kiinnittänyt huomiota. Hän on kuukauden ajan kuunnellut mökillä radion eri kanavilta yhtä ja samaa sisältöä. Kokemus on tuttu jokaiselle, joka ei ole vielä löytänyt laitteestaan off -nappulaa. “Aina sataa” (2 kertaa viikossa), “Aurinkoa ei ole nähty valovuoteen” (valovuosi ei ole aikamitta), “Kyllä niitä etelänmatkoja vielä saa” (kiitos, pysykääkin siellä).

Aaltonen toteaa: “Jos radiokanavien janipetterit ja sallamaariat olisivat viitsineet vilkaista ulos studion ikkunasta, he olisivat saattaneet havaita, että meneillään oli ihan tavallinen suomalainen kesä: välillä sataa ja toisinaan paistaa.” Kaupan päälle lämmintä on riittänyt juuri sen verran kuin kuuluukin.

Olen innokas oppimaan monenlaista uutta, joten ehkä joskus ilmastonmuutoksen tuhotessa loputkin Euroopasta opin ymmärtämään, mikä funktio oikeastaan on helteellä ja auringonpaisteella.

Sitä en kuitenkaan edes yritä käsittää, miksi kesähelteestä on tullut nykyajan sisäsiistityille shoppaileville urbaanihörhöille jonkinlainen pakotettu normisää, jota ilman elämä pysähtyy kokonaan.

Vai koskeeko ilmiö sittenkin vain uutistenlukijoita ja radion aamuohjelmaa?

Mattimeikäläisen medialukutaito pähkinänkuoressa: käytä aina omia aivojasi ja välty valtaviestimien tyhmentävältä vaikutukselta.

Explore posts in the same categories: Ajattelu, Oikeinkirjoitus