Kymppiluokka vai munkkiluostari?
Tohtoreiden ylikouluttaminen on esillä 16.10. Talouselämän uutisessa.
Tiedättehän tilanteen: kansan syviä rivejä ahdistaa, että Arkadianmäellä istuu 200 kansanedustajaa nostamassa palkkaa, vaikka heitä voisi hyvin olla esimerkiksi 100, 50 tai 0. (Muistattehan Vihaisen veronmaksajan.)
Sama tuntuu ihmisten mielissä pätevän yliopistojen jatkokoulutettaviin. Miksi 1400 vuodessa, kun 1000 riittäisi? Samaan aikaan putken toisesta päästä syöksyy sisään tuhansia päivähoidettavia, joita yliopistotutkinto kiinnostaa, vaikka he eivät oikeastaan tiedä, mitä sillä voisi tehdä. Todelliset ongelmat alkavat siitä.
On myönnettävä, että tohtorikoulutus on karannut käsistä, mutta pelkkä ‘tohtori’ -tittelin omahyväiseltä vaikuttava ulkoasu ei riitä syyksi jatkokoulutuksen dissaamiseen. Ei väitellyt ketään elävältä syö, varsinkaan, että näinä aikoina odottaisi väitöskirjan merkitsevän muuta kuin henkilökohtaista opinnäyteponnistusta.
Veikkaankin vihaisten veronmaksajien purkauksien kohdistuvan pohjimmiltaan aivan muuhun kuin koulutukseen sinänsä. Koska he eivät tunne yliopistomaailmaa, akateemisuuden huipulle koulutettu ihminen heille potentiaalista kilpailijaa, uhkaa. Mitä emme tietenkään ole. Oikaistaanpa siis kerralla tämä sosiaalisen kategorian varaan rakentunut harhaluulo: tiedemaailmassa on oma hierarkiansa, yritysmaailmassa omansa, eivätkä ne kohtaa.
Väitöskirja on oppimisen osoitus, kenties pätevöitymisen edellytys ja omasta henkilökohtaisesta innostuksesta lähtenyt kilvoitus, parhaimmillaan näitä kaikkia yhtäaikaa. Ei siinä sen kummempaa.
Artikkelin kommentoijan väite ns. akateemisesta kymppiluokasta ontuu niin pahoin, että sen voisi lähettää vertauskuvapoliisille. Opinnoissaan vaikeuksia kokeneet tai niihin turhautuneet kun eivät tutkimusmaailmassa pärjää – heidät on aikaa sitten irtisanottu. Paremmin J-luokkalaisia kuvaa vertaus munkkiluostariin: tila, jonne vetäydytään muutamaksi vuodeksi, ja pois lähtiessä taskuun on yleensä jäänyt jonkin verran viisautta myöhempää elämää varten.
Explore posts in the same categories: Henkilökunta
lokakuu 17, 2007 klo 8:55 am
Kerrankin tuore näkökulma tähän keskusteluun. Joku rohkea uskaltaa katsella maailmaa uudesta näkökulmasta.
Itse olen myös noita kirottuja akateemisia kymppiluokkalaisia. Rahoitamme toimintamme & työmme pääasiassa yrityskumppaneiden avulla.
Työmme on projektiluonteista ja lähtee yritysten tarpeista. Teemme jatkuvasti kahta tulosta: manageriaalista ja akateemista. Nykyisessä projektityössä on paljon samoja piirteitä kuin siinä projektityössä, jossa olin mukana yksityissektorilla ollessani. Osa meistä vielä opettaa lisäksi viedäkseen ajantasaista tietoutta nykyajan työelämästä tuleville KTM:lle ja insseille.
Ei siinä paljon valtio koulutuksia maksa. Mitään muutakaan ei ilmaiseksi saa, kuten ei missään muuallakaan. Työ on pätkätyötä (siinä sitä on varsinaista stressinsietokykyharjoitustakin) ja työpaikan jatko riippuvainen työn tuloksista ja myyntityön (kiinnostuuko yritykset projekteistamme jatkossakin) tuloksista. Romuttakaa jo kuva jatko-opiskelijoista tai tohtoreista teorioita mumisevina nössöinä, jotka pelkäävät esiintymistä niin että ääriviivoja ei tärinältä näy. Meillä ei ole ketään sellaista töissä. Kukaan sellainen ei taitaisi oikeasti pärjäisi tässäkään hommassa. Suurin osa meistä on myös tehnyt töitä yritysmaailmassa ennen julkiselle sektorille siirtymistä.
Fiksut yritykset hyödyntävät meitä muun muassa sellaisessa pitkän tähtäimen kehittämisessä johon ei päivittäisiltä kiireiltä ole aikaa tai resursseja. Yhteistyötä dissaamisen sijaan?
lokakuu 18, 2007 klo 9:14 pm
Tohtoreita ja sellaiseksi opiskelevia on monenlaisia ja monella eri tavalla toimivia. Itse olen siinä tilanteessa, että yritän hoitaa jatko-opintoja leipätyön ohessa. Omalla työpaikallani meitä on kolme kuudestatoista työntekijästä, jotka ovat valinneet jatko-opinnot. Ja omasta mielestäni jo pelkkä jatko-opiskelijan titteli vaikuttaa kun ihmisistä muodostetaan mielikuvaa. Siksi itse olen eri mieltä väitteestä, että akateeminen hierarkia ja yritysmaailman hierarkia eivät kohtaisi.
Tuo mainitsemasi uhan tunne on kyllä oikeasti todennäköinen reaktio. Kukaan ei halua olla lähtökohtaisesti alemmassa asemassa. Itsellänikin kesti aikansa tajuta, että tohtorit ovat ihan kuten kaikki muutkin, ovat vain sattuneet käyttämään pari vuotta enemmän opiskeluun. Keskimäärin ovat varmaan tavallista fiksumpaa porukkaa, mutta sekään ei kaikkien kohdalla päde.
tammikuu 19, 2008 klo 3:00 am
julkisella puolella tohtorin hattua yliarvostetaan ja sitä vaaditaan virkoihin, joissa sen vaatiminen on kovin epäolennaista. epidemiologinen tutkimus sairauden syistä ei tee kenestäkään automaattisesti pätevämpää ylilääkäriä joka ansaitsee kovemman palkan pelkästään väitöskirjan ansiosta.
tilanne on se, että urallaan etenemään haluavat tekevät vastentahtoisesti väitöskirjoja, vaikka olisi järkevämpiäkin tapoja parantaa ammattitaitoaan. julkinen talous ei vain tunnista muita meriittejä kuin muodolliset pätevyydet.